keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Vuoden 2008 johtoryhmän evästyksiä

Eilen ISOverstaan strategiatyöryhmä sai arvokkaita evästyksiä työhönsä johtoryhmältä. ISOverstaan toiminta-ajatuksen työversiota pidettiin kyllä kaikenkattavana, mutta samalla hiukan kapulakieliseltä. Niinpä sinne ehdotettiin pistettä keskelle ja verkostomaisen toimintatavan nostamista. Visioehdotelma sai kiitosta liikettä ilmentävästä ajatuksesta: "Uudelle vuosikymmenelle verkko-oppimisen edelläkävijänä ja aktiivisena toimijaverkostona". Kiitokset tämänvuotiselle johtoryhmälle aktiivisesta osallisuudesta ISOverstaan kehittämiseen vuonna 2008!

Ensi vuoden johtoryhmän kokoonpanosta sovittiin, että nostetaan maakunnittain kuntayhtymät vahvempaan asemaan. Vaikkakin johtoryhmän koko siitä hiukan kasvaa. Perusperiaatteena on, että tämän vuotiset varajäsenet nousevat ensi vuonna varsinaisiksi jäseniksi. Johtoryhmän ensimmäinen vuoden 2009 kokous (3.2.2009) liitetään strategiatyöryhmän työkokoukseen.

ISOverstaan tiedotussuunnitelmaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa ja pienin viilauksin se hyväksyttäneen seuraavassa kokouksessa. Avoin ja aktiivinen viestintä on keskeinen osa ISOverstaan toimintaa.