maanantai 23. helmikuuta 2009

Verkostojohtamista oppimassa

Viime perjantaina 20.2. kokoontui lähes 20 erilaisissa verkostoissa toimivaa johtajaa ja asiantuntijaa Kuopioon oppimaan lisää verkostojohtamisesta. Koulutus toteutetaan yhteistyössä ISOverstaan ja Opekon kanssa. Pohdimme yhdessä verkostoitumisen dynamiikkaa, verkostosuhteita ja kumppanuuksia. Vaikka ihmiset ovat kautta aikojen eri tavoin verkostoituneet, elämme nyt läpikotaisin verkostoituneessa yhteiskunnassa. Olemme yksilöinä ja organisaatioina mukana moninaisissa verkostoissa, jotka tuovat lisäarvoa ja merkityksiä, mutta myös kompleksisuutta ja haasteita yhteistyöhön. Pohdimme yhdessä henkilökohtaisen verkostoitumisen hyötyjä ja ongelmia. Hyötyinä nousivat esille mm. voimaantuminen, ihmisenä kasvaminen, tiedon jakaminen ja toisilta oppiminen sekä vertaistuki. Verkostot auttavat myös löytämään uusia näkökulmia ja tietoa siitä, kuka ehkä voisi tietää. Joskus ne avaavat nopean pääsyn tiedon lähteille. Verkostosuhteiden ongelmaksi voi nousta mm. luottamuspula, sisäänpäin lämpiävyys, klikkiytyminen, eturistiriidat tai henkilöityminen. Vaarana on myös liika kuormittuminen, mikäli hoidettavia verkostosuhteita kertyy liikaa.

Organisaation onnistunut verkostoituminen ulkopuolisten kanssa edellyttää verkostoituvaa toimintatapaa myös omassa työyhteisössä. Pöytäkunnissa pohdittiin niitä keinoja, joilla voisimme edistää yksilön tai organisaation tietopääoman realisoitumista kaikkia hyödyntäväksi lisäarvoksi. Vilkkaan keskustelun tuloksena tiimitaululle rakentuivat teemat: päämäärä, luottamuksen ilmapiiri, halukkuus oppia ja jakaa, johtajuus ja resurssit. Tarvittaviksi resursseiksi katsottiin aika, raha, pelisäännöt ja rakenteet, joilla mahdollistetaan ja tuetaan osaamisen jakamista ja jalostamista yhteiseksi hyväksi. Mielenkiintoisena pelisääntönä nousi esille myös vuorovaikutuksen 2/1 –sääntö. Mitähän se tarkoittikaan - kuka kertoisi?

Useita mielenkiintoisia käytännön esimerkkejä ja uusia näkökulmia heräsi mukavassa ilmapiirissä. Olivatpa toiset jo lomatunnelmissa, hiihtolomaa aloittelemassa.

Ensi kerralla paneudumme syvällisemmin luottamuksen rakentamiseen ja verkostojohtamisen ulottuvuuksiin. Sitä ennen rakennamme verkostosuhteita mm. Ning-ympäristössä.