maanantai 25. tammikuuta 2010

Virtuaalitietoiskut käynnissä!

ISOverstaassa kokeillaan keväällä 2010 uutta koulutusmallia, vain virtuaalisti tarjolla olevia lyhyitä 1.5 h tietoiskuja. Näihin koulutuksiin osallistutaan koululta tai vaikkapa kotoa, edellytyksenä kone ja headset. Aiempaa kokemusta virtuaalitilan käytöstä ei tarvita, sillä ennen tietoiskua osallistujille lähetetään perusteelliset ohjeet kuinka tulla ja toimia virtuaalitilassa.

Ensimmäinen virtuaalitietoisku to 21.1.2010 teemalla "Yhteiskirjoittamisen työkaluja (Google Docs, Etherpad, wikit)" alkoi oikein kouluttajan painajaisena. Menin (onneksi) hyvissä ajoin Kuopion kansalaisopiston tuotantoluokkaan virittäytyäkseni itse aiheeseen. Mutta vastassa olikin teknisiä ongelmia: 1) Kakkosnäyttö ei toiminut (joku oli säätänyt asetuksista sen pois päältä), 2) (Katto)mikrofonit eivät toimineet (audiomikseristä oli sähköt poissa) ja 3) SUSIluokkaan ei käynnistynyt Opetustila-ikkunaa, jolloin mm. kouluttajan PC-näytön jakaminen on mahdotonta... Kaikkiin löytyi lopulta ratkaisu ja koulutus päästiin aloittamaan vain muutaman minuutin myöhässä. Osallistujatkin yhtä lukuunottamatta saatiin ohjattua ISOluokkaan SUSIluokan tilaan. Yhdellä oli pahempia ongelmia äänen pätkimisen kanssa, muilla käsittääkseni ääni toimi hyvin. Äänen pätkiessä kannattaa selvittää oman koneen sen hetkinen kaistanleveys, esim. osoitteessa http://www.speedtest.net/. Virtuaalitilan käyttämiseen suosittelemme 2 megan kaistaa.

Virtuaalitietoiskussa chatin käyttö on keskeistä - sen avulla kouluttaja voi jakaa linkkejä ja osallistujat heittää kysymyksiä. Kouluttajalle on haaste seurata koko ajan sekä chattia että omaa koulutusta, siksi koulutus etenee himpun verran hitaammin virtuaalitietoiskuissa kuin livenä.