sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Kohtaamisia ja pohdintoja aluekokouksissa

Kuluneella viikolla ajelin vaihtelevassa syyssäässä pitkin ja poikin itäistä Suomea, kun peräkkäisinä päivinä pidimme alueellisia kokouksia eri maakunnissa. Mukava oli tavata verkostokumppaneita hyvin erilaisissa opinahjoissa Siilinjärvellä, Juuassa ja Pieksämäellä. Kiitokset emännille ja isännille!

Näiden aluekokousten tarkoituksena on ajankohtaisten kuulumisten lisäksi pohtia yhdessä ISOverstaan palveluiden hyödyntämistä ja kehittämistä koulujen näkökulmasta. Yhteiset kohtaamiset virittävät myös ihan uusia ideoita verkostotoimintaan.

Lukion verkko-opetustarjontaan toivotaan täydennystä erityisesti taito- ja taideaineisiin sekä A-venäjään. Omatahtisesti toteutettavat verkkokurssit nähdään edelleen tärkeinä, vaikkakin aikaan sidotuilla kursseilla on omat etunsa yhteisöllisyyden ja ohjauksen kannalta. Keskustelimme myös kurssimaksuista, jotka laskutetaan aina opiskelijan kotikoululta. Juuan kokouksessa nousi esille ajatus, että koulu voisi tarjota opiskelijalleen mahdollisuuden ylimääräisiin verkko-opintoihin myös omakustanteisesti. Tuli esille myös kannustuskeino: "Laiskuuden takia" keskeytynyt kurssi on itse maksettava päästäkseen ilmoittautumaan uudelle kurssille.

Virtuaaliluokkapalvelut herättivät vilkasta keskustelua ja kokemusten vaihtoa. Sisä-Savon oppilaitoksissa ollaan jo tositoimissa samanaikaisopetuksen välittämisessä virtuaaliluokan kautta. Kokemuksen myötä häiriöt ovat vähentyneet, mutta silti kaivataan yksinkertaisia käyttöohjeita opettajalle. Juuassa saimme demonstraation siitä, miten juuri rakennetussa tuotantoluokassa voidaan tuottaa oppituntitallenteita ISOarkistoon. Keskustelimme myös koulukohtaisen virtuaalitilan erilaisista käyttömahdollisuuksista.

Virtuaaliluokka mahdollistaa erilaisia kurssitoteutuksia, joissa yhdistellään oppituntitallenteita, samanaikaisopetusta ja perinteistä verkko-opetusta. Opiskelijan kannalta kiinnostavimmaksi ja tehokkaimmaksi arveltiin kurssitoteutusta, jossa Moodle-kurssiin sisältyy oppituntitallenteita tai samanaikaisopetusta lyhyempinä jaksoina. Yksittäiset oppituntitallenteet tuovat joustavuutta ja monipuolisuutta opiskeluun, mutta kokonaisen kurssin seuraaminen oppituntitallenteina arveltiin olevan raskasta. ISOverstaan virtuaaliluokkatarjonnasta voi jo valita kursseja joko tallenteina tai samanaikaisopetuksena - kannattaa kokeilla!

Pieksämäen kokouksesssa nousi esille idea, että oppilaitosorganisaatioiden IT-henkilöstölle tulisi järjestää oma tapaaminen vaikkapa teemalla "ISOverstaan uudet haasteet". Samalla tekniikan asiantuntijat saisivat tietoa uusista sosiaalisen median työkalusta ym. verkkovälineistä, joita ISOverstaan oppilaitoksissa käytetään. Siilinjärvellä ehdotettiin Verkko-VESOn uudeksi teemaksi esim. turvallisuusteemaa, johon sisältyisi myös aiheeseen liittyviä luentoja.

Kaikissa kokouksissa keskustelimme ISOverstaan strategiaprosessista. Toiminta-ajatusta mutustelimme yhdessä. Juuassa nousi esille erityisesti vapaan sivistystyön rooli, Pieksämäellä verkko-oppiminen. Kyselyitä toivottiin tammikuulle ja mahdollisimman lyhyinä. Nousi ajatus myös IT-hallinnon sisällyttämisestä kyselyn kohderyhmään.

Kokousviikolla avasimme virallisesti myös tämän blogin, joka herätti kokouksissa myönteistä kiinnostusta myös kirjoittamiseen. Nyt sitten odotamme tarinoita ja kommentteja!

tiistai 4. marraskuuta 2008

Tuotantoluokasta videovirtaa Raumalle!

Tänä aamuna Aarne Hagmanin kanssa esittelimme Kuopion Klassilliselta lukiolta ISOverstaan tapaa hyödyntää tieto- ja vientintätekniikaa opetuskäytössä satakuntalaisille Raumalle. Oma osuuteni (osa) löytyy tallenteena ISOarkistosta. Tallenteen toteutti rehtori Jukka Sormunen saman talon toisesta luokasta Wirecast-ohjelman avulla. Jukka siirteli esityksen aikana virtuaalitilan eri palikoita kuvaruudulla, joten tallennetta voi myös hyödyntää virtuaalitilan muokkaamisen esimerkkinä.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Tule mukaan kirjoittamaan verstasblogia!

Tänään Pohjois-Savon aluekokouksen tuloksena laitoin jo neljälle rehtorille kutsun tulla mukaan tämän verstasblogin kirjoittajaksi. Jos siis yhtään tuntuu siltä, että voisit silloin tällöin tänne kirjoitella tuulahduksia omalta koulultasi tai ihan vaan omasta näkövinkkelistäsi, niin laita sähköpostia minulle tai Leenalle. Aihe on vapaa!

Varsinaisen blogitekstin kirjoittaminen vaatii siis kutsun, mutta kommentoimaan pääsee kuka vaan ilman mitään rekisteröitymistä (klikkaa "x kommenttia" viestin alta)!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Ohjeita verstasblogin käyttöön


Jotta blogiin kirjoittaminen ei kaatuisi tekniikkaan, niin täältä löydät ohjeita kuvakaappausten kera kuinka toimia!

Tekstiin liittyvän kuvan saat aina suurennettua klikkaamalla kuvaa.

Vielä kun saataisiin kommenttikenttä näkysälle...

lauantai 1. marraskuuta 2008

Verstasbloggailu alkaa

Idea verstasbloggailusta syntyi jo viime kevään vuorotteluvapaallani, kun kirjoittelin ensimmäisiä blogitarinoitani lomamietteistä ja matkakokemuksista. Kun sitten kesällä aloitin koordinaattorin työt Kuopion kouluvirastossa, kirjoitteluun ei aikaa riittänytkään. Olihan tärkeä saada heti haltuun uudet taloushallinnon käytänteet, hankeasiat ja lukemattomat kehittämisen kuviot. Saimme myös kunnian päästä mukaan peräti kahteen EU-tarkastukseen, mielenkiintoinen ja opettava kokemus sekin. Bloggailu sai odottaa.

Nyt vilkkaan syksyn lopulla on aika käynnistää ISOverstaan blogi. Alkavalla viikolla jaamme ISOverstaan kuulumisia useissa rehtorien, koulutoimenjohtajien ja yhteyshenkilöiden kokouksissa ympäri Itä-Suomea. Kuulostelemme myös tämän blogin ideaa ja tarkoitusta yhteisenä tiedottamisen ja jakamisen kanavana. Miten tämä blogi voisi vahvistaa ja rakentaa hajallaan toimivaa kehittäjäyhteisöämme? Voisiko blogitarinointi välittää tuulahduksia laajan verkostomme eri kolkilta?

perjantai 31. lokakuuta 2008

ISOverstaalle blogi

ISOverstaan kuulumisia, ideoita, kyselyitä ym. saatte jatkossa lukea tämän blogin kautta. Tavoitteena on elävä blogi, johon kirjoittaisivat koordinaattori-Leenan ja allekirjoittaneen lisäksi myös verkoston rehtorit/johtajat/yhdyshenkilöt/opot/verstastuet. Kommentointi on avoin kaikille, myös ei-kirjautuneille lukijoille. Blogi tarjoaa helpon väylän osallistua ISOverstaan kehittämiseen.

Päädyimme Leenan kanssa Blogger-blogiin, koska Blogger on työkaluna meille molemmille tuttu ja ilmeisen helppo, mutta myös monipuolinen bloggaamisen työkalu. Ehdotukset blogin ulkoasuun, sivupalkin sisältöihin ym. ovat tervetulleita!